Taikamatto

Tarmo vie matkalle

Taikamatto

Tarmo Paunun maalaukset vievät katsojansa matkalle. Paunun mehevät ja kurittomat maalaukset kutsuvat retkelle, jossa visuaalinen nautinto on suurta. Näemme huikeita eläimiä ja hupaisia hahmoja, mutta kohtaamme myös metafyysistä pohdiskelua siitä mikä elämässä on tärkeää. Paunun lähtökohtana voi olla jokin maalaus tai löydetty valokuva, mutta se ei tosiaankaan takaa sitä että ”alkuteos” olisi väistämättä tunnistettavissa. Paunu taitaa erittäin hyvin sen, miten saada maalaus näyttämään tarmopaunulta. Vaikutelma on vahva, mutta Paunu ei ole tavanomainen ekspressionisti, vaan hänen tyylissään on vahvaa ja materiaalista filosofisuutta.

Nietzsche on hyvä esimerkki filosofista, joka ei kunnioittanut laimeaa kohtuutta. Kärjistykset ja runolliset vuodatukset sulautuvat hänen teksteissään linjakkaaksi kokonaisuudeksi. Tarmo Paunun kohdalla ei myöskään pidä puhua laimeasta kohtuullisuudesta, vaan hänen teostensa tunne- ja ilmaisuasteikko on koko ajan täysillä. Voisi jopa sanoa, että hänellä on koko ajan hyvät bileet menossa. Ei sellaiset, joista kaikki ovat juuri lähtemässä, tai jonne kukaan tuttu ei sitten tullutkaan, vaan sellaisissa, joissa tuntee olevansa oikeastaan tosi makea tyyppi.

Paunun teokset vaikuttavat vahvasti emootioihin, mutta toisaalta ne kuvaavat erittäin täsmällisesti millaista on. Suurin osa taiteilijan maalausten väestä on tyyppejä, jotka ovat. Sillä hetkellä kun näen jonkun Paunun maalauksessa, vakuutun välittömästi: tuollainen tuo on! Tässä suhteessa Paunu on perinteellinen representaatioita tutkiva ja valmistava filosofi ja liittyy näin ollen maalaustaiteen ytimeen.

Ei ole ehkä aivan helppoa ensi näkemällä väittää Tarmo Paunua realistiksi, mutta sellainen hän on. Hänen teoksiaan katsellessa vakuuttuu siitä, että ne puhuvat asioista jotka ovat totta, ja vieläpä todella tärkeitä. Tässä suhteessa hän on realisti. Hänen realisminsa on fantastista, kuten Marquezin realismi, josta kirjailija on aina sanonut, että todellisuus oli vielä ihmeellisempi kuin hänen kirjansa. Ehkä vielä täsmällisempi vertailukohde kirjallisuudesta olisi Daniil Harms, jonka muutaman sivun tai rivin tarinoissa on oikeastaan kaikki, mitä tarvitsee. Puskin ja Gogol kompastelevat toisiinsa, muuta ei tarvitse sanoa.

Jossakin suhteessa Paunun teokset ovat ilmestyksen omaisia. Näen näyn, jonka ansiosta ymmärrän jotakin aivan uudella tavalla. Tämä ei tee Paunusta profeettaa, mutta jos hänet pitäisi summata yhdellä sanalla, käyttäisin juuri sitä termiä. Julistaja ja tulkitsija kuvaavat Tarmo Paunua täsmällisesti: puhutaan asioista eikä kiistetä sitä, että asioilla on väliä. Se on rohkeasti tehty tässä hajuttomassa ja mauttomassa ajassa.

Juha-Heikki Tihinen

Artikkeliin liittyvät taideteokset

Alkuperäinen artikkeli


Lataa artikkeli